Kaikki blogit puheenaiheesta Kansalaisaloite

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet on lakkautettava

Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin eilen (15.3.) kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä. Perussuomalaiset tiedustelivat jo iltapäivän kyselytunnilla hallituksen kantaa erittäin epäoikeudenmukaiseen sopeutumiseläkejärjestelmään, jonka kanssa tavallisen kansalaisen työttömyysturva ei ole millään muotoa yhdenvertainen. Emme kuitenkaan saaneet pääministeri Sipilältä selvää vastausta hänelle esittämäämme kysymykseen.

Kansalaisaloitteet kiellettävä!

Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Suomessa on nyt kuitenkin esitetty päinvastaista ja ihan eduskunnan puhemiesneuvostossa, eli rajoittaa kansan tahtoa.

"Eduskunnan puhemiesneuvostossa on virinnyt haluja nostaa kansalaisaloitteeseen vaadittujen allekirjoitusten määrää nykyisestä 50 000:sta".

Sipilän hallitus ei välitä köyhistä

Edustuksellinen demokratia on kriisissä ja siitä seurauksen kantavat pienituloiset ja köyhät. Valtaosin edustajiksi valikoituu hyväosaisia kansalaisia, joilla ei ole käsitystä pahoinvoinnista. Hyväosaisia hellivät päätökset syntyvät vaikeuksitta ja ei osata edes kuvitella millaisia ongelmia näistä liukuhihnalla tuotetuista päätöksistä ihmisille koituu. Osaa edustajista se ei edes kiinnosta.Työväenluokkaiset edustavat heille sellaista porukkaa, jonka on syytä pysyä kouluttamattomana, väsyneenä ja alistettuna yläluokan tarpeiden täyttämistä varten.

Myydään vammaisia, vähiten tarjoavalle

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli 27.2 kokouksessaan kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden asumispalveluiden ja työ- ja päivätoiminnan kilpailuttamista. Lautakunta palautti asian valmisteluun evästyksin, mutta on hyvä huomata, ettei lautakunnan evästykset suoraan sido virkamiehiä vaan virkamiehet valmistelevat asian uudelleen päätöksentekoon.  En voinut äänestää palautuksen puolesta sillä olisin samalla hyväksynyt heikoimmassa asemassa olevien palveluiden kilpailutuksen.

Kun mikään ei riitä, on kansalaisaloitteen paikka

Perustuslaki edellyttää. Eduskuntapuolueet kannattavat. Kustannukset ovat vaatimattomia. Tulokset olisivat tärkeitä ja välttämättömiä. Silti mitään ei näytä tapahtuvan. Maksuton toisen asteen koulutus on kaikkea tätä, mutta jostain silti kiikastaa. Kun mikään ei riitä, on kansalaisaloitteen paikka.

Vanhemmuus ei kysy yhteiskunnan lupaa

Mistä tietää, että vanhemmuus on jotain aivan ainutlaatuista? Esimerkiksi siitä, että lapsensa menettänyt äiti tai isä on yhä äiti ja isä. Vanhempansa menettäneet ovat orpoja, mutta äidit ja isät ovat äitejä ja isiä. Kielessämme ei ole olemassa tähän tarkoitukseen omaa sanaa, sillä vanhemmuus ei lopu lapsen kuolemaan.

Parempi aktiivimalli: palkitsee aktiivisuudesta ja vapaaehtoistyöstä

Tässä alla on 8.1.2018 avattu kansalaisaloite, joka on kuukaudessa kerännyt jo noin 2300 allekirjoittajaa.

"Aidosti palkitseva aktiivimalli" -kansalaisaloite:

Eduskunnan ja demokratian puolustus

Lait Suomessa laatii eduskunta, eikä torikokous.

Eduskunnassa ne myös muutetaan tai kumotaan. Hyvä näin. Ja hyvä niin kauan, kuin tämä malli toimii, karvasteli tai oudostutti jokin laki sitten miten pahasti tahansa.

Sitten kun tori alkaa toimia ja laatia lakeja, alkaa myös veri vuotaa.

Kehotan Rinnettä olemaan varovainen niitten tulitikkujen kanssa.

Puolueen nimessä kun on sentään yhä kaksi kaunista sanaa: Sosiali ja demokratia. Lasse Lehtinen ehdotti nimen iskevöittämistä Demokraatit-nimeksi. Ei mennyt läpi, kuten ei moni muukaan ajanmukaistamishanke.

Onko "Kumotaan HE 124/2017" -kansalaisaloite lainmukainen?

Kansalaisaloitelaki

4 §

Kansalaisaloitteen muoto

Kansalaisaloite sisältää lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä sekä ehdotuksen perustelut. Aloitteella on oltava sen sisältöä kuvaava otsikko. Aloite on päivättävä. Samaan aloitteeseen ei saa sisällyttää erilaisia asioita. Aloite laaditaan suomen tai ruotsin kielellä taikka molemmilla kielillä.

Vastusta "aktiivimallia" – puolustat "pohjasakaksi" leimattuja !

”Aktiivimallin” kumoamiseksi vireillä olevan kansalaisaloitteen tueksi ensi perjantaina kokoonnutaan mielenilmaukseen mm. ay-väen organisoimana. Perustuslain myöntämin oikeuksien ja vapaasti kansalaiset voivat osoittaa tyytymättömyyttään. Mielenilmaus on niiden puolesta, jotka henkisen tai fyysisen kuntonsa tai ikääntyneisyyttään eivät voi heidän työvoimansa kysyjien ehtojen vallitessa työllistyä ”aktiivimallin” edellytysten mukaisesti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä